maanantai 15. elokuuta 2016

Potluck by one 4 vuotta! | Luumusangria


Syntymäpäivinä on tapana katsoa taakse. Koska Potluck by one täyttää tänään neljä vuotta, tein niin. Kelasin kuluneen vuoden alkuun ja aloin katsoa kohtauksia uudestaan.

Niitä oli aika monta. Huolimatta siitä, miten väsähtänyttä täällä on välillä ollut, vuodessa on ehtinyt kertyä taas aika monta reseptiä, valokuvaa ja ennen kaikkea tekstiä.

Välillä bloggaaminen ja oikeastaan koko blogikulttuuri mietityttää. Miksi muita kiinnostaisi, mitä minä tänään ajattelen saati mitä minä pienessä pölyisessä keittiössäni kokkaan? Miksi jakaminen on niin tärkeää?

Aa! Siinä lieneekin avainsana. Jakaminen. 

Jakamisen taustalla on ajatus siitä, että toinenkin saa jotain. Se ei ole paljastamista huomion saamiseksi, vaan omastaan antamista toivoen, että myös vastaanottaja ilahtuu.

Äsken oikoluin tekstiä, josta graduni taiteellinen osio alkaa. Luettuani hymyilin: teksti tuntui selittävän täydellisesti myös sitä, miksi tämä blogi on edelleen niin tärkeä. On ihanaa, että on paikka, joka on minun, mutta jossa en kuitenkaan ole esillä. Paikka, jossa saan samaan aikaan olla omanlainen ja näkymätön. Jossa voin sekä tehdä täysillä että olla taustalla. (Näissä kuvissa tosin on taustalla kaunis ystäväni Ida.)

Potluck by one on minulle ainutlaatuinen jakamisen väylä. Eikä se voisi olla sellainen ilman teitä. Jakaessa sekä antajalla että saajalla on yhtä tärkeä rooli. Kiitos, että saan jakaa. Että otatte vastaan ja välillä niin kauniisti saamastanne kiitätte. Sillä on väliä. Sillä on kauheasti väliä.


Se olisi kuin leija. Tarinani, kirjani.

Kuin leija.

Rakennan sen työhuoneellani. Laitan leijaan kaiken aikani, annan sille aamuni ja iltani. Tehdessäni menen polvilleni maahan, kurkotan korkealle, en malta suojata seiniä. Teen täysillä.

Lopulta tulen siihen tulokseen, että se on valmis. Että leijani toimii, on tarpeeksi vahva noustakseen ja lentääkseen. Silloin vien sen ulos. Etsin hyvän paikan, hyvän hetken. Ja sitten, sydän pamppaillen, päästän irti.

Yhtenä hetkenä leija on vielä liiman ja maalin sotkemissa käsissäni, mutta seuraavassa se jo nousee. Katson sen lentoa. Mitä korkeammalle leija kiipeää, sitä vähemmän minä voin sen liikkeisiin enää vaikuttaa. Taivaalle päästyään leija ei ole enää ainoastaan minun, vaan tarkoitettu kaikille, jotka sen näkevät.

On mahdollista, että leijan lentoa ei huomaa kukaan muu. Että uurastuksestani huolimatta leijassani ei ole tarpeeksi voimaa nostamaan ihmisten katseita maasta.

Mutta on myös mahdollista, että viereisen virastotalon kolmannessa kerroksessa istuva virkailija sattuu katsomaan ulos juuri oikeaan aikaan ja näkemään taivaalla tanssivan leijan. Ja ehkä talon takana olevassa puistossa leikkivät lapset huomaavat sen myös, vetävät vanhempiaan hihoista ja osoittavat taivaalle. Ehkä leijan näkee joku pysähtyessään tienristeykseen, joku nostaessaan katseensa uuvuttavasta työstään. Joku huomaa sen laittaessaan hautajaisten jälkeen hattua päähänsä, joku etsiessään oikeaan suuntaan osoittavaa opastetta.

Ja niin, katsoessaan leijaa, he eivät hetken aikaa näekään katujen harmautta, niiden teräviä kiviä ja kiveyksiä vasten rutistuneita metallitölkkejä. He eivät näe rakennuksia, jotka on rakennettu pysymään paikallaan, eivät pysäkkien aikatauluja eivätkä kelloja ranteissaan, eivät väitteitä mainostauluissa tai vaatimuksia puhelimiensa ruuduilla, eivät liikennemerkkejä, eivät punaisiksi muuttuvia valoja, teiden kaistaviivoja tai kylttejä, jotka kieltävät ylittämästä niitä.

Huomatessaan leijan ihmiset pysähtyvät. Ja hymyilevät. Niin minä ainakin todella toivon – että he hymyilisivät. Kenties katsoessaan leijan kieppumista, sen vapautta, he tuntevat hymyjensä takana jotain muutakin.

Leijoissa on mainiota se, että maasta katsottuna ei huomaa, mistä ne on tehty. Että ne on tehty siitä, mitä on kertynyt keittiön laatikkoihin ja sänkyjen alle. Ne on tehty kuluneista tilkuista ja vanhoista vaatteista, tikuista ja kepeistä ja pihapuun oksista. Leikeissä rikkoutuneista, juhlista jääneistä, kuluneista ja käytetyistä asioista. Leijat on tehty kaikesta siitä, mitä on koko ajan ja kaikkialla. Siitä, mikä on tavallisinta ja tutuinta. Siitä, mikä on jo kertaalleen hylätty.

Yläilmoja halkova leija on tehty täällä alhaalla. Ja vaikka se nostaa katseen ja ajatukset korkealle, saa ne kaartelemaan ja kevenemään, se on koko ajan yhteydessä maahan. Ilman sitä yhteyttä leija karkaisi. Pian se olisi niin kaukana, ettei sitä enää tunnistaisi. Siihen ei voisi enää samastua, sillä tuntemattomasta ei tunnista itseään.

Ennen luulin, että halusin kirjoittaa, jotta muut huomaisivat minut. Jotta ihmiset pysähtyisivät katsomaan ja kuuntelemaan minua. Mutta oikeasti minä haluan vain lennättää leijaa. Haluan seisoa maassa muitten joukossa ja päästää vapaaksi jotain, joka ilmaan noustessaan hetkeksi vapauttaisi meidätkin. 

Katsoessani ylös en katsoisi itseäni, vaan sitä, mihin puutteistani huolimatta pystyn.


Luumusangria
5:lle

10 kypsää luumua
1 nektariini
3 sitruunaa
pieni pala inkivääriä
ripaus jauhettua vaniljaa
1,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
1 pullo kuivaa valkoviiniä
tonic-vettä
jääpaloja

koristeeksi tuoreita hedelmiä ja minttua

1. Pilko luumut ja nektariini.
2. Raasta inkivääri ja kuoret kahdesta sitruunasta. Laita ne kattilaan yhdessä vaniljan ja hedelmäpalojen kanssa. Lisää sokeri, vesi ja raastettujen sitruunoiden mehu.
3. Anna hedelmäseoksen kiehua rauhallisesti, kunnes hedelmät ovat pehmenneet. Anna jäähtyä.
4. Siivilöi hedelmäliemi. Jos haluat, voit toki lisätä kypsennettyjä hedelmiä myös sangriaan. Loput söimme lettujen kanssa!
5. Purista kolmannen sitruunan mehu ja annostele sitä laseihin. Lisää hedelmäsiirappia, kylmää valkoviiniä, tonic-vettä ja jäitä. Koristele tuoreilla hedelmillä ja mintunlehdillä.


Ps. K-kauppojen -lahjakortin voitti arvonnassa Heidi. Kovasti onnea!


Keittiössä vuoden aikana soinut ainakin: Lord Huron, Pearl and the Beard, The Who, Good Old War, J. Karjalainen, The Apache Relay, Chuck Berry, Elvis, Toto, WILD, Joseph, Houndmouth, Sia, Ian William Craig, Howard Shore, Mikko Joensuu, Max Richter, Philip Glass, Yann Tiersen, Delicate Steve, We Have Band, Paperwhite, Efterklang, Federico Albanese, Abba, Flyte, Kari Kimmel, Low Roar, Sin Cos Tan, The Turtles, Jonas B. Ingebretsen, Pet Shop Boys, Kids of 88, Lesley Gore, Libby Kash, Johnny Cash.

1 kommentti:

  1. Kiitos, että jaat! Tämä on virtuaalinen luottoreseptikirjani, aina löytyy uutta ja kiehtovaa. Tätä esittelen ystäville ja tutuille, tuputan kokeilemaan itsekin ja ihastumaan.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa!