tiistai 12. heinäkuuta 2016

Sen muistan | Sitruksinen mansikkakakku


Ensi viikonloppuna on häät. Ei omat, mutta jonkun, joka on aina ollut yksi omista.

Isojen tapahtumien edessä pakostakin tulee ajatelleeksi isoja. Ja samaan aikaan kuitenkin myös kaikkea niin kumman pientä. Mielen pinnalle alkaa pulpahdella yksityiskohtia menneestä. Ääniä, nauruja, makuja, maisemia. Sanoja laulujen keskeltä, kohtauksia muuten kohinaksi muuttuneista tarinoista. Tapahtumia, jotka jostain syystä ovat läpäisseet muistoja karsivan, vuosi vuodelta tihenevän seulan.

Veljen hääpäivä on sama kuin vaarin nimipäivä. Se on sattumaa, mutta tuntuu silti mukavalta. Vaaria ei enää ole, mutta nyt kun olen kaivellut, muistoja onneksi ilahduttavan paljon.

Nimipäiviä on meillä juhlittu aina. Kakun verran ainakin. Vaarin nimipäiväkakut, niin kuin oikeastaan kaikki mummin tekemät täytekakut, olivat aina samanlaisia. Kaupan pohja ja kauheasti kermaa. Oman maan mansikoita päällä, sivuilla ja välissä.

Muistan kakkuvadin, jolla kakku oli. Ja lusikoiden koristeelliset päät. Sinikuvioiset lautaset. Äidin toppuuttelut kolmannen kakkupalan kohdalla – toisen, jos illalla oli edessä vielä automatka kotiin. Puutarhaan katetun pöydän vieressä huojuvat herukkapensaat ja siellä surisevat ampiaiset. Vakuuttelut, että ei se pistä, jos olet paikoillasi.

Kermakakut ovat kokeneet viime vuosina aikamoisen inflaation. Täällä on kuitenkin vielä yksi vannoutunut fani. Toki on kiva, että nykyään on tarjolla raakaa, juustoista, nakua, marmoroitua, shakkiruutuista, glitterillä ja oikeilla kukilla päällystettyä. Mutta ei silti ole mansikkakakun voittanutta, ei heinäkuussa ainakaan.

Siksi kerran kesässä on tehtävä makumatka mummin kahvipöytään – siihen, jonka ääressä istui kaksi vuosikymmentä sitten sekä vaari että veli. Tämänpäiväinen kakkuversio syntyy helposti yhdestä kääretorttupohjasta, eli tarpeen tullen vaatimattomassakin mökkikeittiössä. Välissä on mansikkaa, mansikkaa ja mansikkaa, ihan niin kuin mummilassakin. Muita täytteitä ja ulkoasua on vähän päivitetty, mutta silti kakku vie varmasti jonnekin sinne alkuperäisen tunnelman tienoolle.


Miltä teidän lapsuutenne maistuu? Mikä on teidän makumuistoistanne mieluisin, tai mieleenpainuvin? Onko se mökkipaikkakunnan erikoisuus, tai joku tietty kesäherkku?

Jos hyvin käy, se löytyy lähikaupastasi. Käy tutustumassa lähituottajiin K-supermarket.fi:ssä ja kerro mikä on suosikkituotteesi. Kommentoijien kesken arvotaan 30 euron arvoinen lahjakortti, joka käy kaikissa K-ruokakaupoissa.

Muista jättää kommenttiin myös oma nimesi tai nimimerkkisi ja sähköpostiosoitteesi. Tietojasi ei käytetä muuhun tarkoitukseen. Arvontaan voit osallistua 9.8. saakka.



Sitruksinen mansikkakakku

Kakkupohja:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja

8 dl Pirkka kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1 dl Pirkka turkkilaista jogurttia
1,5 dl lemon curdia
1 sitruunan mehu
2 rkl vettä
2 rkl sokeria

1. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. 
2. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauhot keskenään, ja lisää vähitellen kananmuna-sokerivaahdon joukkoon. Kääntele tasaiseksi.
3. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista kakkupohjaa 225 asteessa 8-10 minuuttia.
4. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille. Anna jäähtyä.
5. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se sitruunankuorella ja vaniljasokerilla.
6. Yhdistä lemoncurd ja turkkilainen jogurtti. Jos haluat, lisää joukkoon hieman sitruunan kuoriraastetta.
7. Leikkaa kakkupohja neljään osaan. Yhdistä sitruunanmehu, vesi ja sokeri. Kostuta ensimmäinen pohjaneliö ja levitä sille ensin sitruunajogurttitäytettä, sitten kermavaahtoa ja lopuksi puolitettuja mansikoita. 
8. Aseta päälle seuraava pohja ja toista.
9. Kun kakku on koottu, levitä loppu kermavaahto kakun päälle ja reunoille. Koristele kakku haluamallasi tavalla, esimerkiksi vetelemällä haarukalla sen pintaan korikuvio. Viimeistele muutamalla mansikalla.

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.


Keittiössä soi: The Barr Brothers

3 kommenttia:

  1. Kermankin laitoit noin nätisti. Kyllä heinäkuu on mansikkakakkukuu!

    VastaaPoista
  2. Niin yksinkertainen. Mustikkamaito. Rakastan. Itse poimitut marjat ja maito haettiin kannussa lähitilalta. Mennyttä aikaa maidon suhteen. Arvontaan osoitteella litovius@hotmail.com ja tuo leivonnainen on varmasti ihana ja raikas ��

    VastaaPoista
  3. Ihana kakku! Meilläkin syötiin aina lapsena heinäkuussa mansikkakakkua, vähintäänkin nimipäivänäni. On tosi kiva, että kaupoissa myydään entistä enemmän lähituotteita, siis korostaen niiden tulevan läheltä. Omia suosikkejani ovat läheltä tuleva liha sekä leivät.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa!