lauantai 27. kesäkuuta 2015

Syömään, luova lapseni!


Kirjoittaminen on tällä hetkellä minulle todella vaikeaa. En tiedä mistä se johtuu: rankasta keväästä, tähtien asennosta, hallituksen suunnittelemista kulttuurileikkauksista - tiedä häntä. Koska kirjoittamisen kammo haittaa tärkeitä asioita, kuten töiden tekemistä, ja erittäin tärkeitä asioita, kuten tämän blogin pitämistä, päätin korjata asian.

Tein siis mitä kuka tahansa tiedostava länsimaalainen tekisi: ostin self help -oppaan.

Kirja on hyvin amerikkalainen. Sen lukeminen saa suomalaisen ensin pyörittelemään silmiään, sitten kuvittelemaan itsestään vähän liikoja, sitten himoitsemaan pekonia ja suklaakeksejä - mieluiten yhdessä ja juustolla kuorrutettuna.

Kirjan avulla aloitin 12 viikon kirjoitushaasteen, jossa joka aamu kirjoitetaan kolme sivua tajunnanvirtaa. (Ensireaktio: onko pakko?) Olen kirjoittanut sivuni viitenä aamuna, ja viitenä aamuna kyseenalaistanut niiden kirjoittamisen mielekkyyden. Toistaiseksi olen kuitenkin päättäväinen viemään jutun loppuun asti - tai ainakin ensimmäisen viikon yli. Tarvitaan vain runsaasti suomalaista sisua, amerikkalaista can do -asennetta ja sytkäri, jolla polttaa aamuhorkassa syntyneet sivut heti, kun haaste on ohi.

Toinen tärkeä osa kolmen kuukauden kouluani on viikoittaiset treffit oman sisäisen taiteilijalapseni kanssa. Mitäpä siihen sanomaan tai lisäämään - käsky on käynyt. Luovuus sisälläni on kuin pieni lapsi, jota pitää suojella ja vähitellen kouluttaa kohtaamaan maailma ja lopulta valloittamaan se.

Tämä oli lähes suora lainaus kirjasta, jonka kannessa lukee "bestseller", joten sen täytyy olla totta.

En kuitenkaan ole aivan varma, mistä tämä pieni taiteilijani pitää. Opastetuista kierroksista ja performansseista? Vai muroista ja Playmobileista, kuten oikea pikku-Terhi aikoinaan?

Olen pelannut nyt varman päälle - käynyt sekä laatuelokuvan eläkeläisnäytöksessä että syönyt hopeakuulia suoraan purkista. Lukenut sanomalehdestä taloussivut ja sarjakuvat. Juonut kuivaa valkoviiniä ja tehnyt pannukakkuja. Amerikkalaisia pannukakkuja, ihan varmuuden vuoksi.

Joinain hetkinä en ole aivan sataprosenttisen varma, toimiiko kurssini, mutta pannukakut onneksi toimivat aina.


Paksut amerikkalaiset pannukakut

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 dl fariinisokeria
jauhettua vaniljaa
2 dl maitoa
2 kananmunaa
1 dl turkkilaista jogurttia
75 g voita

1. Sekoita keskenään kuivat aineet.
2. Vatkaa sekaisin kananmunat, maito ja jogurtti. Lisää kuivien aineiden joukkoon.
3. Sulata voi ja lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi ja anna turvota hetki ennen paistamista.
4. Kuumenna pannulla voita. Annostele taikinaa kuumalle pannulle ja paista pannukakkuja, kunnes ne ovat kauniin ruskeita.

Keittiössä soi: The Buffalo Chips

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Kaksi toivetta ja yksi hyvä piirakka


Hyvää juhannusiltaa! Miten olette juhlineet? Tunteella ja turvallisesti, toivon.

Minä halusin tältä juhannukselta kaksi asiaa: mansikkakakun ja kukkaseppeleen. Molemmat sain. Onnistunut jussi, check!

Kun bonuksena tuli vielä hyväntuulista seuraa, yllättävän vähän sadetta ja toisten kattama aattoillallinen, tämä juhannusneito oli juhlaansa hyvin tyytyväinen. Siitäkin huolimatta, että nyt makaan sängyllä jalka keittiöpyyhkeeseen ja keittovihannespakasteeseen käärittynä: avatessani tänään aamulla juhlaruoilla täyteen sullotun jääkaapin oven, huonosti nakkipaketin ja kesäkurpitsan väliin aseteltu viinipullo tippui suoraan varpailleni. Ei kuitenkaan mitään hätää - cavapullo voi säikähdyksestä huolimatta hyvin. Ja kyllä minäkin, koska viinipullon murtama varvas on mielestäni aika huvittava vamma. Varsinkin, jos tykkää ruokaan liittyvissä tilanteissa viljellä sanontaa "Too much of a good thing can be wonderful". Olkoon tämä liian pienen jääkaapin tapaus poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Viinipulloepisodista johtuen olen viettänyt juhannuspäivää perinteisin menoin Netflixin ja eilisten herkkujen seurassa. Pinaatti-perunapiirakka on paitsi ihanaa yön yli nukuttuaan, myös täydellinen metafora suomalaiselle juhannukselle: se on vihreä, kostea ja toimii kylmänäkin. Ei liian eksoottinen eikä missään nimessä vaivalloinen, mutta kuitenkin erityinen. Piirakalla ruokkii nälkäisemmänkin mökkiporukan ja pari kuokkijaa. Onnistuu mökillä tai kaupunkilaiskaksion keittokomerossa. Pohjassa maistuvat uudet perunat, täytteessä kasvimaan tai lähikaupan vihannestiskin kesäinen sato.


Peruna-pinaattipiiras
alkuperäinen resepti täältä

5 isoa varhaisperunaa
voita ja oliiviöljyä

600 g pakastepinaattia (tai vastaava määrä tuoretta)
10 cm:n pätkä purjoa
2 valkosipulinkynttä
pieni nippu ruohosipulia
200 g fetaa
3 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
suolaa
mustapippuria

1. Pese perunat huolella. Viipaloi kaksi perunaa pitkittäin, loput poikittain mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Paista perunoita pannulla voissa ja öljyssä kunnes ne ovat pehmenneet ja saaneet hieman väriä. Mausta suolalla.
2. Sulata pinaatti. Pilko purjo ja hienonna sipulit ja lisää pinaatin joukkoon. Lisää myös kuutioiksi pilkottu feta.
3. Vatkaa kananmunat ruokakerman kanssa sekaisin. Lisää kermaseos pinaattiseoksen joukkoon ja mausta suolalla ja pippurilla.
4. Laita irtopohjavuoan  pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat. Asettele isommat perunaviipaleet vuoan reunoille ja pienemmät pohjalle sen verran limittäin, että pohja peittyy kokonaan. Kaada päälle pinaattitäyte.
5. Paista piirasta 180 asteessa noin 40 minuuttia.

Keittiössä soi: Johnny Cash

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Lempiruokani strösseli


Lapsena yksi megaherkuistani oli paahtoleipä, jonka päällä oli voita ja suklaaströsseleitä. (Hello, ruokapyramidi!) Ruskeita strösseleitä kutsuttiin hiirenkakaksi, mikä oli tietysti paras ja hauskin juttu ikinä. Myös paras ja hauskin mielikuva liittää jälkiruokaan. Ah, 8-vuotiaan aivot. Voin edelleen kuulla päässäni oman loputtoman kikatukseni.

Kun ihminen on väsynyt, sitä helposti taantuu lapsen tasolle. Sokerilla kuorrutetut, värikkäät asiat puhuttelevat tavallista enemmän. Huono huumori alkaa naurattaa. Aikuisten asiat, kuten elämänhallinta, eivät juurikaan kiinnosta.

Eilen astuin pitkästä aikaa keittiööni tarkoituksenani laittaa siellä ruokaa. Tänä keväänä olen lähinnä kuorinut banaaneja ja voidellut voileipiä. Halusin leipoa illan piknikille jotain hauskaa, mutta 24-vuotiaat aivoni löivät aivan tyhjää. Sitten näin strösselipurkin ja ajattelin, että joooo! Ja koska strösseleiden alle piti laittaa jotain, päätin aloittaa uuden keittiökauden turvallisesti ja tutusti vohveleilla. Tiedättehän te - vohvelit ovat vähän niin kuin mun juttu.

Nämä vohvelit eivät kuitenkaan ole ihan mitä tahansa vohveleita. Ne ovat donitsivohveleita. Kyllä, se on termi.  Googlatkaa pois.

Jos kaikkien henkisesti / oikeasti 8-vuotiaiden ruokabloggaajien välillä olisi kilpailu, minä olisin vahvoilla.
Ja jos kaikkien vaaleanpunaisten, strösselikuorrutteisten höttöherkkujen välillä olisi kilpailu, nämä vohvelit olisivat vahvoilla.

Arki, ravitsemusneuvojat, aikuisuus - teillä ei ole mitään saumaa.

Ps. Voitteko uskoa, että Wordin oikolukija ei tunnista sanaa strösseli? Missä keskeneräisessä maailmassa me elämmekään.


Raparperikuorrutteiset donitsivohvelit
10 kpl

100 g voita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 tl jauhettua kardemummaa
1 tl vaniljasokeria / hieman jauhettua vaniljaa
1 kananmuna
1,5 dl hunajaa
1,5 dl maustamatonta jogurttia

Kuorrute:
25 g voita
4-6 dl tomusokeria
0,5 dl raparperimehua (tai mitä tahansa muuta mehua)

strösseleitä
lisää strösseleitä

1. Sulata voi ja anna sen jäähtyä hetken aikaa.
2. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe, suola, vanilja ja kardemumma.
3. Yhdistä hunaja, rikki vatkattu kananmuna ja jogurtti.
4. Kaada jogurttiseos kuivien aineiden joukkoon. Lisää voisula. Sekoita, kunnes taikina on tasaista. Taikina jää melko paksuksi.
5. Kuumenna ja voitele vohvelirauta. Annostele taikina paistolevyille ja paista vohveleita, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Laita ritilälle jäähtymään.
6. Sulata kuorrutteen voi ja kaada se tomusokerin joukkoon. Lisää raparperimehu. Jos kuorrute tuntuu liian jämäkältä, lisää hieman mehua tai vettä.
7. Kasta jäähtyneet vohvelit kuorrutteeseen. Kaavi ylimääräinen kuorrute pois ja ripottele päälle nopeasti strösseleitä. Jos kuorrute ehtii jähmettyä liikaa, sitä voi varovaisesti kuumentaa mikrossa.


Ps. Moni teistä on muuten kysellyt, mistä vohvelirautani on peräisin. Tefal Snack n Clean -rauta on roudattu Hollannista, enkä tiedä, saako niitä Suomesta. Vastaavia kyllä luulisi löytyvän. Aikoinaan kunnon vohvelirautaa etsiessäni Stockmannilla ainakin oli ihan kelpo valikoima.

Keittössä soi: The Piano Guys