lauantai 28. helmikuuta 2015

Lopussa on resepti


Tänään aion kirjoittaa napakasti! Alkuun yksi ihan pikainen kysymys ja sitten heti reseptiin.

Kysymys: Käykö teille koskaan niin, että kaupungilla kävellessänne teille tulee vastustamaton himo nousta tasapainoilemaan jalkakäytävän korotetulle reunukselle? Joskus peräti kiivetä matalalle kiviaidalle? Kohdistaa askeleenne joka toiselle katulaatalle? Suojatiellä astua vain valkoisille raidoille?

Käykö näin? Koskaan? Kenellekään teistä?

Minulle käy. Usein. Pari viikkoa sitten, kun maassa oli vielä lunta, aloin kävellessäni seurata katseellani maassa olevia jalanjälkiä. Sen kummempia ajattelematta ryhdyin kävelemään niin, että tähtäsin omat askeleeni seuraamieni jälkien mukaan. Se oli jälleen hyvin spontaani reaktio. Vähän niin kuin jos joku heittää pallon kohti, sen yrittää vaistomaisesti ottaa kiinni.

Tai jos jossain näkee ei saa koskea -kyltin, sitä on huomaamattaan jo koskemassa.

Tai joskus kun joku sanoo kiva nähdä sinua, sitä vastaa nopeasti niin on,  ja sitten joutuu vähän selittelemään: eikun siis, sinua on kiva nähdä, ei minua, tai ei minuakaan ehkä kurja ole, ymmärsit varmaan, heippa pitää mennä.

Tai - hetki vielä, kohta palataan taas aiheeseen - kuten silloin yhden ainoan kerran, kun ala-asteella sain jälki-istuntoa. Lauloimme koulussa Lippulaulua, ja jostain syystä luokallamme oli tapana aina säkeistön aloittavan "siniristilippumme"-kohdan jälkeen sanoa pamppadaa. Musiikinopettaja hermostui pian ja sanoi, että seuraavasta pamppadaasta napsahtaa jälki-istuntoa. Kuuliainen oppilas kun olin, tottelin tietysti. Tai tottelin siihen asti, kunnes kriittinen kohta laulusta tuli ja pamppadaa vain karkasi huuliltani.

Jälki-istunnossa kiillotettiin kellopelejä. Vihaan Lippulaulua edelleen.

Takaisin tähän tarinaan: Kävelin bussipysäkille. Perässäni seurasi nainen, joka varovasti kysyi, onko minulla kaikki hyvin. Katseesta näkyi, että hän oikeasti halusi kysyä, olenko humalassa. Olin hetken hämmentynyt ja sanoin olevani kunnossa. Sitten tajusin, että nainen oli ehkä ihmetellyt siksak-kävelyäni. Aloin tietysti heti selittää, että mä vaan yritin astua silleen että mun jalka osuu aina maassa olevan jalanjäljen viereen ja että jäljet näyttäisivät siltä että niissä on aina vierekkäin kenkäpari.

Naisen ilmeestä huomasi, että hän ei selvästikään koe kovin usein pakonomaista tarvetta koreografioituun kävelyyn.  Hän sanoi "aa" ja kääntyi katsomaan muualle.

Hullu ja humalassa.

En uskalla kysyä uudelleen, voitteko samaistua tilanteeseeni: mitä yksityiskohtaisemmin tapahtumia selostan, sitä varmempi olen, että ette.

Joten näin saatuani vastauksen omaan kysymykseeni, pääsemme sulavasti siirtymään reseptiin. Siinä on pikaisesti marinoituja luumuja, paahdettua kukkakaalimurua, makeita uunivihanneksia, avokadoa, fetaa ja pehmeää kuskusia. Päivän napakan ilmaisutyylin mukaisesti totean vain, että kyllä toimii.

Joskin haluan vielä ihan äkkiä kysyä toista asiaa: Tuletteko koskaan huomaamattanne napsineeksi puolet kokkailua varten varatuista aineksista? Syötte, sanotaan vaikka pussillisen luumuja, ennen kun olette edes päässeet alkuun ohjeen kanssa, johon tarvitaan pussillinen luumuja? Valmistelette ruokakuvaa varten annoksen, mutta syötte siitä puolet ennen kun olette ehtineet koskea kameraan? Tajuatte, että 5:lle hengelle tarkoitetun salaattiannoksen tuhoamiseen tarvittiinkin vain yksi?

Käykö näin? Koskaan? Kenellekään teistä?


Lämmin ja luumuinen kukkakaali-kuskussalaatti
4:lle

1 kukkakaali
3 porkkanaa
4 pientä punasipulia
oliiviöljyä
sormisuolaa
rouhittua mustapippuria
1 rkl hunajaa
1rkl balsamiviinietikkaa
kuivattua oreganoa ja basilikaa

oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
pieni pala tuoretta inkivääriä
1 pss Sunsweet-luumuja
0,5 dl vettä
jauhettua kardemummaa
1–2 tl balsamiviinietikkaa
1 rkl hunajaa
suolaa

2 dl kuskusia
2 dl vettä
(voita)
2 avokadoa
200 g fetaa
seesaminsiemeniä

1. Pilko kukkakaali pieneksi ja murusta palat käsin leivinpaperilla peitetylle pellille. Kaada päälle oliiviöljyä ja ripottele sormisuolaa.
2. Leikkaa porkkanat ohuiksi tikuiksi ja punasipulit lohkoiksi. Laita vihannekset pellille. Yhdistä oliviiöljy (n. 2 rkl), balsamiviinietikka ja hunaja ja kaada seos vihannesten päälle. Ripottele päälle suolaa, oreganoa ja basilikaa. Paista molempia pellillisiä 225 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes vihannekset ovat kypsiä ja kauniin värisiä.
3. Kuumenna kattilassa oliiviöljyä. Hienonna valkosipulinkynnet ja inkivääri, ja kuullota niitä hetki öljyssä. Lisää kattilaan luumut, vesi, hunaja ja mausteet. Pidä kattilaa miedolla lämmöllä noin vartin verran tai kunnes luumut ovat täysin pehmenneet.
4. Valmista kuskus pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää loppuvaiheessa kuskusin joukkoon halutessasi hieman voita. Viipaloi avokadot ja murusta feta.
5. Yhdistä kaikki salaatin ainekset ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Valuta kastikkeeksi oliiviöljyä.

Keittiössä soi: Joose Keskitalo

Tätä kirjoitusta on sponsoroinut Sunsweet.

torstai 12. helmikuuta 2015

Sattumista ja sydämen (muotoisista) asioista



Olin tutkimuksessa, jossa mitattiin sydämen toimintaa vuorokauden ajan. Pienimmätkin sykähdykset ja tykytykset tallennettiin. Mittauslaitetta asentaessaan hoitaja kysyi muina naisina, oliko minulla jo kevättä rinnassa. Ennen kuin ehdin sanoa vastaukseni (joka olisi ollut "öö") hän jo jatkoi, että jos satun tutkimuksen aikana rakastumaan, se pitää ehdottomasti kirjata seurantalomakkeeseen. Rakastuminen voi aiheuttaa mittavirheen.

Lupasin noudattaa ohjetta. Se olisi kyllä aika suloinen sattuma - löytää nyt sydämensä valittu kesken sydäntutkimusten! Vuosipäivinä voitaisiin yhdessä katsoa kehystettyä sydänfilmiä.

"Tuo piikki käyrässä olet sinä. Eikun se olikin rappuset, tuo olet sinä."

Aaaaaa.

Valitettavasti sellaisia sattumia ei juurikaan tapahdu.

Sen sijaan sitä sattuu ostamaan elokuvalippunsa sellaisen ihmisen viereen, jonka vieressä on ehkä joskus istunut ihan mielelläänkin, mutta jonka vieressä nykyään istuu ihan toinen henkilö. Totta kai tämä sattuu tapahtumaan silloin, kun on päättänyt mennä yksin elokuviin suoraan jumpasta ja näyttää ulospäin aivan yhtä hikiseltä kuin tietää olevansakin. Ja totta kai sitä huomaa otettuaan takkinsa pois, että on pukukopissa laittanut paitansa väärin päin. Huppu edessä, saumat päällä.

Sellaisia sattumia kyllä tapahtuu.

Onneksi sitä on kuitenkin joskus menneisyydessään sattunut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja saanut ystävän, jolle kattaa aamiaispöytä, leipoa leipää, keittää kahvit ja kertoa siitä, miten suunnitteli saavansa kiireellisen puhelun koskien kansallista turvallisuutta ja joutuvansa siksi poistumaan kesken elokuvan.

Ystävälle tarjosin hyvien naurujen lisäksi punajuuripuusteja, joiden sisällä on makeaa punasipulia ja tuorejuustoa. Yritin tehdä puusteista sydämen muotoisia, mikä onnistui melkein. Osa punertavista leipäsistä pysyi hyvin symmetrisessä muodossaan, osa muistutti uunista tultuaan enemmän oikeaa, verta pumppaavaa sydäntä.

Kehuja tuli kuitenkin molemmista, joten mitäs siitä. Parhaat jutut elämässä eivät aina satu näyttämään siltä, miltä alunperin kuvitteli. Varsinkaan kun sydämen tai edes sen muotoisista asioista puhutaan.


Ps. Ihaninta mahdollista ystävänpäivää kaikille ystäville ympäri blogosfääriä! Lämpimiä, jauhoisia halauksia!


Tuorejuustolla ja karamellisoidulla sipulilla täytetyt punajuuripuustit
18 kpl (tai yksi kranssi ja kymmenisen pikkupuustia)

2 isoa punajuurta
3,5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
0,5 dl oliiviöljyä
8–10 dl sämpyläjauhoja

karamellisoidut sipulit:

3 punasipulia
1 valkosipulinkynsi
1 rkl voita
1 rkl fariinisokeria
1 tl suolaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
3 rkl vettä
mustapippuria

150 g maustamatonta tuorejuustoa

1. Aloita keittämällä punajuuret runsaassa vedessä. Punajuurien kypsymiseen saattaa mennä parikin tuntia.
2. Kuori hieman jäähtyneet punajuuret ja leikkaa paloiksi. Soseuta.
3. Yhdistä kädenlämpöinen vesi, hiiva, sokeri ja suola. Lisää hiivaseos edelleen lämpimään soseeseen yhdessä oliiviöljyn kanssa.
4. Lisää jauhoja vähitellen, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi. Valmista sillä välin sipulitäyte.
5. Hienonna valkosipuli ja leikkaa punasipulit ohuiksi renkaiksi. Paista sipuleita voissa hetken aikaa.
6. Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää pannulle fariinisokeri, suola, balsamiviinietikka ja vesi. Anna hautua kannen alla noin kymmenen minuuttia. Mausta sipulit lopuksi mustapippurilla.
7. Kumoa leipätaikina jauhotetulle alustalle. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois ja kauli siitä iso levy. Levitä levylle ensin tuorejuusto ja sitten sipulit.
8. Jos haluat tehdä puusteista sydämenmuotoisia, rullaa taikinalevy ensin puoleen väliin. Aloita sitten uudestaan vastakkaisesta reunasta ja rullaa samalla tavalla. Leikkaa rulla viipaleiksi ja muotoile palat sydämen muotoisiksi. Anna kohota peitettyinä noin puoli tuntia.
9. Jos haluat tehdä puusteista boston-tyyppisen kranssin, rullaa taikinalevy tavalliseen tapaan yhdelle rullalle. Leikkaa rulla viipaleiksi ja aseta viipaleet pystysuunnassa voideltuun vuokaan.
10. Paista yksittäisiä puusteja 200 asteessa noin 12 minuuttia, kranssia noin 20 minuuttia.

Keittiössä soi: Acid House Kings

maanantai 2. helmikuuta 2015

En haluaisi valittaa, mutta...


Säästä valittaminen on ajanhukkaa, koska eihän keleille mitään voi. Tähän aikaan vuodesta huonojen ilmojen päivittely tuntuu olevan suorastaan kansalaisvelvollisuus. Ihmiset hyvät, ei suotta levitetä negatiivista energiaa! Kyllä kesä kuivaa, eikä tässä sokerista olla, rati-riti-ralla!

Itsehän valitan säästä ainoastaan muutamissa poikkeustapauksissa:

1. On liian kylmä.
2. On liian tuulista.
3. On liian liukasta.
4. On liian märkää.
5. Taivaalta sataa jotain seuraavista: vesi, lumi, räntä, rae, jäinen tihku, happo
6. Taivaalta ei ole joulukuun 24. päiväksi satanut riittävästi jotain seuraavista: lumi, valkoiset konfetit
7. On mikä tahansa säätila, jonka vuoksi ratikat eivät mene aikataulussa.
8. On mikä tahansa säätila, joka ei ole sellainen kuin ilmatieteenlaitos aamulla väitti.

Kesällä en valita koskaan. = Valitan tietysti, mutta kuka hullu helmikuussa myöntäisi ruikuttaneensa liiallisista helteistä.

Jos istutte samanlaisen maiseman äärellä kuin minä nyt, olette varmasti samaa mieltä kanssani siitä, että nyt saa valittaa. Eihän tuolla voi ihminen liikkua. Jos nyt valittaisiin summanmutikassa mikä tahansa planeetta ulkoavaruudesta, se todennäköisesti osoittautuisi olosuhteiltaan ihmiselämälle suotuisammaksi kuin teräväksi jäätyneen loskan peittämä Helsinki. Näin eilen jo muutaman sään sekoittaman itsetuhoisen ihmisparan (= pyöräilijän). Tämä keli ei ole kansallemme hyväksi.

Valtaapitävät, tehkää jotain!

Muut kansalaiset, tehkää jotain keittiöissänne! Jotain kuten porkkana-vuohenjuustofocacciaa. Jos olosuhteet pakottavat oleskelemaan sisätiloissa, kannattaa sentään oleskella tuoreen leivän tuoksussa. Kirkkaan oranssi, superpehmeä focaccia muistutti siitä, että toivoa on aina. = Helsingistä lennetään Italiaan monta kertaa päivässä.


Porkkana-vuohenjuustofocaccia
1 pellillinen

600 g porkkanoita
2,5 dl vettä
50 g hiivaa
1 rkl hunajaa
1 rkl sormisuolaa
1 dl oliiviöljyä
n. 8 dl hiivaleipäjauhoja

150 g vuohenjuustoa
oliiviöljyä
kuivattua oreganoa
kuivattua rosmariinia
sormisuolaa

1. Ota kaksi porkkanaa erilleen, kuori ja pilko loput. Keitä porkkanoita noin 15 minuuttia ja soseuta ne.
2. Yhdistä vesi, hiiva, hunaja, sormisuola ja öljy, ja lisää kädenlämpöiseksi jäähtyneeseen porkkanasoseeseen.
3. Lisää jauhoja vähitellen, kunnes taikinasta tulee pehmeää. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Peitä taikina liinalla ja anna kohota noin puoli tuntia.
4. Kuori porkkanat tai pese ne hyvin. Leikkaa porkkanoista kuorimaveitsellä pitkiä suiroja. Leikkaa vuohenjuusto ohuiksi kiekoiksi.
5. Painele kohonneeseen leipätaikinaan sormilla kuoppia. Aseta taikinan päälle porkkanasuikaleet ja vuohenjuustokiekot. Valuta lopuksi päälle oliiviöljyä ja ripottele rosmariinia, oreganoa ja suolaa.
6. Paista focacciaa 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Keittiössä soi: Milo Greene