sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Jamie edellä, minä perässä


Ostin kuukausi sitten Jamie Oliverin keittokirjan, jonka päätin kokata läpi.

Olen saanut tähän mennessä kokeiltua yhtä ohjetta. Mutta hei, onhan sekin jotain. Jos pennissä on miljoonan alku, niin yhdessä Jamien reseptissä on jo ainakin brittiaksentin ja oman villiyrttitarhan alku.

Valitsin ensimmäiseksi ohjeeksi Jamien version intialaisesta sag aloosta, koska siinä luki nimeni = sitä kuvailtiin sanoilla halpa ja helppo. Lisäksi käytettiin ilmaisua hemmetin hyvä. Myyty!

Jamie (kyllä, olemme etunimiväleissä) kirjoitti tuntevansa suurta nöyryyttä intialaisen ruoan yksinkertaisuuden ja nerokkuuden edessä. Koska minulta puuttuu huippukokin nöyryys, tein alkuperäiseen reseptiin vielä joukon omia muunnoksia. En tiedä, voiko minun annostani enää kutsua sag alooksi tai edes intialaiseksi ruoaksi, mutta halvan, helpon ja hemmetin hyvän voi ruksia tämänkin ohjeen kohdalta.

"(hindiksi hyvää ruokahalua)"!


Sag aloo (intialainen peruna-pinaattipata)
alkuperäinen ohje kirjasta Kätevä kokki Jamie
4:lle

3 tomaattia
1 sipuli
2 rkl punaista currytahnaa
1 kg perunoita
1 tl suolaa
mustapippuria
2 valkosipulin kynttä
1 punainen chili
2 tl kuminansiemeniä
1 tl jauhettua kuminaa
1 tl kardemummaa
iso nipullinen tuoretta pinaattia (tai 1 pss pakastepinaattia)
1 tl sokeria

wokkiöljyä (etsin maapähkinäöljyä, mutta käytin lopulta wokkiöljyä, josta osa oli seesamiöljyä. Pähkinäinen maku toi ruokaan paljon luonnetta lisää.)

tarjoiluun paksua maustamatonta jogurttia

1. Pilko tomaatit ja sipulit muutamaan osaan, ja laita ne currytahnan kanssa tehosekoittimeen. Tee aineksista tahna ja paista sitä wokkiöljyssä noin viisi minuuttia.
2. Pilko perunat pienehköiksi paloiksi ja laita ne pannulle tomaatti-sipulitahnan joukkoon. Lisää suolaa, pippuria ja sen verran vettä, että perunat melkein peittyvät.
3. Laita pannulle kansi ja anna kiehua miedolla lämmöllä, kunnes perunat ovat kypsiä.
4. Ota kansi pois, nosta lämpötilaa ja anna seoksen kiehua kasaan noin vartin verran.
5. Kuumenna toisella pannulla lisää öljyä ja lisää joukkoon hienonnettu valkosipuli, pieneksi pilkottu chili ja mausteet. Ruskista, kunnes seos alkaa tuoksua.
6. Lisää öljyseoksen joukkoon ryöpätty tuore pinaatti tai pakastepinaatti. Lisää lopuksi sokeri. Yhdistä molemmat pannulliset ja sekoita tasaiseksi. Jos käytit pakastepinaattia, kuumenna sag aloota vielä sen verran, että pinaatin nesteet ovat haihtuneet.

Tarjoile sag aloo maustamattoman jogurtin kera.

Keittiössä soi: Barenaked Ladies

1 kommentti:

Kommenttisi ilahduttaa!