Muistan ajan, kun en oikein tiennyt, miten baareissa pitäisi käyttäytyä. Nykyäänhän olen yökerhoissa kuin kala vedessä. Supliikki glittersuomuinen kala tonicvedessä. En koskaan istu nurkassa ja tuijota lasiin. En koskaan poistu seurueesta käydäkseni vessassa useammin kuin olisi oikeasti tarvetta. En ole koskaan, koskaan, pyytänyt dj:tä soittamaan Pojua. Tavallisesti poistun baareista crowdsurffaamalla suoraan ulko-ovesta ulos.
Mutta vaikka sitä saattaa olla vaikea uskoa, on ollut aika, jolloin asiat olivat toisin. Ennen muinoin -taidetaan puhua suurinpirtein vuodesta 2009 jkr. - juomien tilaaminen anniskeluravintoloissa oli mielestäni todella kuumottavaa. Olin hyvin rauhallinen teini, ja minulle lonkero tarkoitti vielä 18-vuotiaanakin sitä, mitä mustekala heiluttaa. Miten siis olisin voinut ensikertalaisena tietää, miten toimia ja mitä tilata, kun eihän siinä tiskillä edes koskaan kuule mitään? Ei juomien ostamista harjoiteltu kotona niin kuin harjoiteltiin muita tärkeitä tilanteita, kuten opettajan kättelemistä todistustenjaossa. Vasempaan käteen todistus, kiitos, oikealla kädellä kättely, tässä tällainen pieni lahja opettajalle, takaisin omalle paikalle.
Siispä tilasin aina sitä, mitä vieruskaverikin. Lempijuomani oli monta vuotta Samanlainen. Jäillä silloin, kun niitä satuttiin tarjoamaan.
Kerran yritin tilata Hoegaardenin. Yritin ensin sanoa nimen niin kuin suomalainen, sitten niin kuin belgialainen, sitten niin kuin hermostunut, änkyttävä belgialainen. Päädyin ostamaan tota tosta hanasta. Oli sekin ihan hyvää.
Baaritiskitraumani ovat yksi niistä syistä, joiden takia nykyään vietän aika vähän aikaa baareissa. (Toim. huom. kirjoittaja valehteli koko ensimmäisen kappaleen ajan.) Toinen on se, ettei Helsingissä ole Kauppayhtiötä, kolmas taideopiskelijan taloudellinen tilanne ja neljäs se, että voihan sitä kilistellä kotonakin. Ja ihan ilman stressiä! Saa sitä mitä haluaa, vaikka ei tietäisi, miten nimet sanotaan ja mihin juomiin saa laittaa pillin (niin, on kuulemma sellaisiakin, joihin ei saa. Ei edes muka raidallista pahvipilliä!).
Kuvien drinkkiin tarvitaan sellaista kuohuvaa juomaa [ˈspɑː(r)k(ə)lɪŋ waɪn] ja myös sellaista pitkulaista, isolehtistä kasvia puutarhasta [ˈruːˌbɑː(r)b]. Kasvista tehdään sose, joka kaadetaan kuohuvan asian kanssa lasiin.
Raparperibellini
n. 300 g raparperia
1 dl vettä
1 dl sokeria
yksi pullo kuohuviiniä
limeä koristeeksi
1. Pese raparperit huolella. Pilko ne pieniksi ja laita veden ja sokerin kanssa kattilaan.
2. Keitä raparpeja hiljalleen niin kauan, että ne pehmenevät täysin. Soseuta ja anna jäähtyä.
3. Jaa raparperisose kuohuviinilaseihin ja kaada päälle kylmä kuohuviini. Nauti heti.
Keittiössä (oikeasti) soi: Edith Piaf
Voi ihana Terhi, samaistuin kaikkeen tässä kirjoituksessa (glittersuomuisesta kalasta tonic-vedessä en tosin ole ihan varma - ehkä parhaimmissa nousuissa mutta tuskinpa kuitenkaan?)! Ihanaa myös se, että oon itsekin juuri ymmärtänyt, että kotidrinksut voi tarkoittaa myös jotain vähän hienostuneempaa kuin vodka ja appelsiinimehu. Ja ihaninta se, että drinkissä on sekä raparperia (hurraa!) että skumppaa (hurraa!). Kolminkertainen hurraahuuto! Tää menee kokeiluun heti pikimmiten!
VastaaPoista