torstai 26. syyskuuta 2013

Inkivääri-kinuskikakku, pitkä versio








Osallistuin viime viikolla kirjoituskurssille. Se oli sitten hyvä kurssi. Siellä sai antaa ajatusten lentää, kynän heilua ja pilkkujen jäädä viilaamatta. Paneuduimme erityisesti siihen, miksi kirjoittaminen on joskus aivan kamalan vaikeaa. Miten sopivia sanoja onkin joskus niin hankala löytää, vaikka aihe olisi kuinka selkeä ja mieluinen?

Esimerkkinä tämä inkivääri-kinuskikakku. Olen siitä todella innoissani, mutta silti - tai juuri sen takia - en saa sanottua siitä mitään. Odottaessani inspiraatiota olenkin ehtinyt syödä kyseisen kakun melkein kokonaan. Näppäimieni välissä on niin paljon kinuskia, että kirjoittaminen alkaa senkin puolesta käydä hyvin hankalaksi.

Siksi hyödynnän yhtä kurssin harjoitustehtävistä: laitan kellon soimaan ja kirjoitan kaiken, mitä aiheesta mieleeni tulee. Kurssilla saimme aikaa vartin, mutta koska haluan katsoa tänään vielä jakson Broadchurchia, laitan kellon kolmeen minuuttiin.

Än yy tee nyt.

Katsoin Nigellan joulujakson, jossa hän pitää ystävilleen juhlat, tarjoilee pieniä makkaroita, Filthy Fizz -nimisiä cocktaileja ja on täydellinen emäntä. Lopputekstien jälkeen näytetään, kun hän käy syömässä viimeisen kakkupalan yöpaitasillaan. Adorable. Katson Nigellaa aina tähän aikaan vuodesta. Haluaisin asua Lontoossa ja ajella mustalla cabilla pitkin syksyistä kaupunkia ja pysähtyä tekemään ostoksia erilaisiin pikkuliikkeisiin. Pähkinäkauppaan, lihakauppaan, kukkakauppaan, viinikauppaan. Sitten menisin kotiin, jossa minulla olisi iso keittiö ja siellä kaasuliesi ja hehkulamppu-valosarja. Kävin katsomassa sellaisia valoja Stockmannilla, ne maksoivat kuusikymmentä euroa. Sillä saa melkein 25 opiskelijalounasta. 

Käyn ostamassa lamput huomenna.

Mutta niin, Nigellasta vielä.  Nigella teki kuvausrekvisiittaystävilleen inkiväärikakkua, jota kaikki kilvan kehuivat. Koska minäkin halusin kehuja ja kakkua, lähdin kaup ---

Aika! Jahas, vai että sellaista tekstiä. Vakuutan, että BBC tai Channel 4 eivät ole sponsoroineet tätä kirjoitusta. No, sain kakkua. Jos olisin saanut tämän tekstin puserrettua hieman aikaisemmin, en olisi ehkä syönyt kyseistä kakkua kokonaan yksin tietokoneen ääressä ja olisin saattanut saada kehujakin. Koska tämä kakku oli ihan todella herkullinen: makea, kostea ja ihanan inkiväärinen. Olen varma, että tekin olisitte pitäneet siitä.

Ja niin - kahdessa viimeisessä virkkeessä tulikin tiivistettynä kaikki, mitä halusin sanoa. Yritän ensi kerralla päästä olennaiseen hieman nopeammin. Sillä välin, tehkää kakkua!

Inkivääri-kinuskikakku

3,6 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tavallista sokeria
0,5 dl fariinisokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
3-4 tl raastettua, tuoretta inkivääriä (noin peukalon kokoinen pala)
2 kananmunaa
120 g pehmeää voita
1,25 dl turkkilaista jogurttia
0,5 dl valmista kinuskikastiketta

Päälle: 1 dl kinuskikastiketta, pähkinöitä

1. Yhdistä kuivat aineet keskenään.
2. Sekoita inkivääriraaste, kananmunat, pehmeä voi, turkkilainen jogurtti ja kinuskikastike keskenään.
3. Yhdistä kaikki aineet ja vatkaa, kunnes taikina on tasaista. Älä vatkaa liikaa.
4. Voitele vuoka (20 cm x 20 cm) ja kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 180 asteessa 20-25 minuuttia.
5. Koristele jäähtynyt kakku kinuskikastikkeella ja pähkinärouheella.

Keittiössä soi: Johnny Flynn

2 kommenttia:

  1. Helou. Olen vaan jotenkin ihan hirmuisen ihastunut tähän sinun blogiisi. Tapasi kirjoittaa saa minut iloiseksi. Olen itsekin hieman taipuvainen tuollaiseen jutustelevaan ajatuksenlento- kirjoitteluun ja se miellyttää kovasti. Myös hyvästä mausta ja vahvasti esteettisestä silmästä kertovat kuvat ovat kadehdittan kauniita ja huolettoman harkitusti sommiteltuja.
    Inkiväärikakusta et ehtinyt saamaan kehuja, mutta tässä niitä tuli nyt sylillinen blogistasi.
    Että kiitosta vaan mukavista luku- ja katselukokemuksista ja jatka samaan malliin.

    t.katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helou to you Katri! Kiitos sulle kommentista ja kehuista! Mikään ei piristä niin kuin kiva palaute lukijalta. Ah, bloggaaja ihan herkistyy! Toivottavasti viihdyt täällä jatkossakin!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa!