keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Laiva on lastattu


Mikä oli lapsuutenne suosikkileikki?

Minun oli ehdottomasti majojen rakentaminen. Voi sitä riemua joka kerta, kun läheisen Mustan Pörssin takapihan roskikseen tuotiin iso pahvilaatikko. Raahasimme veljieni kanssa laatikon kotiin ja tökimme siihen saksilla ilmareikiä. Sitten menimme laatikkoon sisälle ja istuimme siellä paikoillamme.

Mieletön leikki.

Toinen ikisuosikki oli uimala, eli olohuoneen lattialle levitetty sininen kangas, jonka päällä sätkittiin uimapukuihin pukeutuneina. En myöskään unohda sitä hysteriaa, jota tomusokerin ripotteleminen legokaupungin päälle aiheutti. Siellä sataa lunta! Lapsena ajattelin, että jos vain saisin kulkea sisällä aurinkolasit päässä, antaa nukeille oikeaa ruokaa ja välillä käydä ajamassa serkkujen vaaleanpunaista, sähkökäyttöistä miniautoa, elämä olisi täy-del-lis-tä.

Yksi inhokeistani sen sijaan oli Laiva on lastattu. Mielestäni se oli aivan käsittämättömän tylsä leikki. Kuka haluaa istua piirissä ja keksiä vuorotellen sanoja, kun voi mennä pahvilaatikkoon? Viimeinen niitti tuli, kun teinivuosinani eräällä automatkalla vanhempani eivät hyväksyneet Nick Lacheytä (eli Jessica Simpsonin ex-miestä) N:llä alkavaksi laulajaksi. Eivät muka olleet koskaan kuulleetkaan hänestä. Pitäkää neandertalilaismuusikkonne, fossiilit.

Eilen kuitenkin innostuin laivaleikistä aivan uudella tavalla. Velloessani vähän aikaa sitten ruokablogien ristiaallokossa törmäsin egg boat -nimiseen herkkuun. Kyseessä on siis munamaidolla ja erilaisilla täytteillä täytetty leipä. Lastasin oman ranskanleipälaivani tomaatilla, sipulilla, sienillä ja juustolla, mutta täytteeksi kelpaa oikeastaan ihan mikä vaan. Leipälaiva oli todella helppo ja hauska tehdä. Uunista tultuaan leipä oli pinnalta vastustamattoman rapea ja sisältä ihanan mehevä.

Ja mikä parasta, se on helppo ottaa pahvilaatikkoon mukaan.

Juustoinen leipälaiva

1 ranskanleipä tai muu vastaava (ei haittaa ollenkaan, jos leipä on jo kuivahtanut)
1,5 dl maitoa
2 munaa
1,5 dl juustoraastetta, esim. Emmentalia
2 tomaattia
4 isoa herkkusientä
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
0,5 tl balsamiviinietikkaa
suolaa
oreganoa
mustapippuria
voita paistamiseen

1. Pilko sipulit ja kuullota niitä voissa pannulla. Lisää pilkotut tomaatit ja sienet. Mausta oreganolla, basilikalla, mustapippurilla, balsamiviinietikalla ja suolalla.
2. Sekoita keskenään maito, munat ja 1 dl juustoraastetta.
3. Aseta leipä leivinpaperin päälle uunipellille. Leikkaa leivästä "kansi" pois ja koverra myös osa leivän sisuksista.
4. Nypi ylimääräinen leipä pieniksi paloiksi munamaidon joukkoon. Lisää paistetut vihannekset.
5. Lusikoi seos leivän sisälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta.
6. Paista leipälaivaa 200 asteessa 25-30 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt.

Leipälaiva on parhaimmillaan heti paistamisen jälkeen.
























Keittiössä soi: Muuan mies

1 kommentti:

Kommenttisi ilahduttaa!